19. maaliskuuta 2012

Kuinka nopeasti mielialat voivatkaan muuttua..

Viime aikoina päässäni on liikkunut ajatuksia ilman, että olen saanut niihin minkäänlaista järjestystä tai järkeä. Yhtenä hetkenä olen tyytyväinen päätöksiini ja seurvaana en. Päätös kuulostaa hyvältä ja ei kuulostakaan, vaan silkalta hulluudelta. En osaa enää ajatella.
Ja tänään ajatukseni katkesivat täysin hetkeksi, kun kuulin rakkaan ystäväni itkevän puhelimessa. Vaikkei surun aihe kosketa miuta itseäni, niin vihaan kuulla, kun miulle rakas ihminen kärsii. Pelkästään itku puhelimessa tuntui kuin veitsellä olisi viilletty sisuskaluja.
Viimeinen kuukausi on mennyt täysin ajatusten kanssa tapellessani. En ole kerennyt, enkä oikein jaksanutkaan muuta. Ja viikko sitten sain flunssankin riesakseni kuumeineen. Turhauttaa, kun olen vihdoinkin saanut jotain ajatuksia kasaan ja päätöksiä tehtyä, niin sitten toinen tulee ja tekee jotain mikä laittaa miun suunnitelmat kokonaan uusiksi. Tai jopa epäilemään tätä kaikkea. Eli miun ongelma on ihmiset ympärilläni..
Ajattelenkohan taas ihan liikaa? Ehkä.. Haluaisin On/Off -nappulan niskaani, jotta voisin vain napsauttaa ajatukset katkolle, kun siltä tuntuisi.

p.s. Hyvin olen onnistunut olemaan ilman alkoholia & tupakkaa!! Tai join mie simaa ja vasta pullon juotuani tajusin sen sisältävän 0,8% alkoholia, mutta sitä ei lasketa :D




~~~~

Iso kiitos ihanaiselle Saanalle ♥ , joka toimi terapeuttina samalla, kun kirjoitin tätä. Sain paljon viisautta ja järkeviä sanoja. Heti toimii pää hiukan selkeämmin!

~~~~

5. maaliskuuta 2012

Helsingin shoppailut..

Tässä siis (vihdoinkin!) kuvia viimeisimmän Helsingin reissun ostoksistani:


Tämä sormus löytyi yllätyksekseni Gina Tricotista. Metsästettiin Fiurin kanssa tovi, että löydettiin useampi näitä, kun ensimmäinen vastaan tullut oli S kokoinen, mikä ei miun nakkisormiin mene. Etenkään, kun tykkään pitää tuollaisia isompia sormuksia keskisormissa.



Panta ja ihanat kasaripinkit korvikset Glitteristä.


En ole ikuisuuksiin käyttänyt tämän tapaisia koruja tai vaatteita joiden kanssa tämä sopisi. Mutta en voinut jättää tätä kaunokaista ostamatta. Nyt voin syyttää Bijou Brigitteä siitä, että kaivoin tyllihameen esille :D


Backstreet lahjoitti ystävänpäivänä maksaville asiakkaille tälläisen yllätyspussin ♥
Backsteeriltä löytyi Dark Knight -henkinen Batman -paita, mistä laitan kuvan myöhemmin..


Morticiassa oli KAIKKI laukut -50% ja enhän mie voinut ohittaa tuollaista tarjousta! Eli tuli ostettua Living Dead Soulsin pikkulaukku, jota pelkäsin alkuun hieman liian pieneksi, mutta osoittautuikin tilaihmeeksi Rammsteinin keikalla :)
Hello Kitty Pezin sain Outilta [ http://eudokia-sokeriaurinko.blogspot.com/ ] tuliaiseksi ♥
Ällösöpöt Cupcake cultin korvanläpät löytyivät myös Morticiasta.



Yllätyspussi sisälsi suklaata ja musta-pinkit polvisukat.
Ja miun lempivärithän on musta & pinkki. Ei olisi voinut siis paremmin sattua :)


Ja tämän kaulakorun ostin Rammsteinin keikalta. Vielä pitää tähän kehittää jostain ketju.. Mukana tuli vain naru ja sekin oli aivan väärän pituinen.
Ich Tu Dir Weh