2. toukokuuta 2012

Yhteyshäiriö

Vieläkään en saa kuvia kamerasta koneelle, kun kamera herjaa "yhteyshäiriö". Tämän ja muutaman muun syyn takia on päivittäminen jäänyt (ja pahasti). Tässä on kerennyt olemaan omat synttärit, keikkoja ja tapahtumaa vaikka kuinka. Ja noista on tulossa päivitystä, kunhan joskus se kamera suostuu toimimaan.

Onneksi olen muutaman kuvan näpännyt kännykälläkin :)
Joten tässä sekalaisia kännykällä näpsittyjä..



Takatalvi iski työpäivän aikana 03.04. Oli oikein mukavaa polkea loskassa 6km.


04.04. Esimies lahjoi meitä kakulla synttäreidensä kunniaksi :) Sopivasti miun syntymäpäivänä \o/


Pääsiäinen. En edes muistanut, että Jessekin maisteli Angry Birds -limua :D
Takapiruna Maria.


Rakastuin Haluan tuon värisen auton sitten syksyllä, kun olen kunnialla (ja pakokauhulla) suorittanut ajokoulun.


Piristi suuresti bussia odotellessa, kun edes yhdessä ikkunassa oli hieman väriä.


Pienet asiat voivat piristää :D Jäivät ostamatta, koska olivat viallisia, mutta ihania olivat silti!


21.04. oli Saimaan Setan 1 -vuotissynttärit. Teeman mukaisesti oli kakkukin sateenkaaren väreissä. Ja hyvää oli! Iltaan sisältyi myös karaokea. Porukalla käytiin laulamassa Leevi and the Leavingsin Unelmia ja toimistohommia & mukavan tyttösen kanssa kävin laulamassa vielä Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti